Liittyminen Kultaisen Graalin Järjestön jäseneksiKansainväliseen Kultaisen Graalin Järjestöön voi liittyä jokainen, joka tuntee omakseen järjestön tavoitteet, ihanteet ja toimintatavan, ja joka tuntee sisäisen kutsun palvella Maata ja ihmiskuntaa liittymällä Kultaisen Graalin elävän rakkauden virtaukseen. Kultaisen Graalin Järjestön jäsenet muodostavat elävän sisar-veljesjärjestön, joka toimii yhteistyössä keskenään, sekä sisäisten valomaailmojen, Maan ja Kristuksen sydämestä virtaavan elämän, rakkauden ja pyhän valon voiman kanssa. Järjestön toiminnassa on mahdollisimman vähän ulkoista ohjausta, jotta jäsenet voisivat toimia suoraan Kultaisen Graalin virtauksen inspiroimana ja stimuloimana. Järjestöllä ei ole maallista johtajaa, vaan jokainen tekee suoraan Jumalan kanssa henkilökohtaisen lupauksen ja suunnitelman, ja etenee yksilöllisesti jumalallisessa ohjauksessa. Ulkoisesti järjestön jäsenet tai sihteeristö eivät ole tietoisia toistensa sitoutumisen asteesta, eikä esimerkiksi etenemisestä asteelta seuraavalle ole velvotteita, koska jokaisen polku on yksilöllinen. Kultainen Piiri (The Golden Circle) on yhteisö, joka järjestää esoteerista koulutusta Tanskassa, ja toimii Mysteerikoulun organisoijana, sekä Kultaisen Graalin Järjestön toimistopaikkana. Kultaisen Piirin johtajana toimii Asger Lorentsen, joka on myös perustanut Kultaisen Graalin Järjestön. Kun liityt Kultaisen Graalin Järjestöön, liityt samalla myös Kreetalla sijaitsevaan The Golden Foundation järjestöön, joka on rakentanut lahjoituksien ja vapaaehtoistyön avulla Kreetalle valotemppelin ja retriitti/-koulutuskeskuksen Kreetalla sijaitsevan viidennen säteen Totuuden Temppelin energiavirtauksen vaikutuksen yhteyteen. Voit lukea tästä lisää sivulta The Golden Foundation. Voit liittyä Kultaisen Graalin Järjestöön käyttämällä liittymislomaketta. Jos vastaat "kyllä" siinä esitettyihin kysymyksiin, voit lähettää lomakkeen Kultaisen Graalin Järjestön sihteerille, Sirkka Liias-Heikkiselle. Ennen lomakkeen lähettämistä tutustu järjestön aamumeditaatioon. Linkki: liittymislomake
|