Kultaisen Graalin JärjestöKultaisen Graalin Järjestön alkuInspiraation Kultaisen Graalin järjestön perustamiseen sain vieraillessamme Portiunculassa, Italiassa 23. syyskuuta 2001. Täällä sijaitsee yksi Pyhän Fransiskus Assisilaisen lempipaikoista, suuri Neitsyt Marialle pyhitetty kirkko (Basilica di Santa Maria degli Angeli).
Ensimmäisessä meditaatiossani kirkossa vastaanotin sanat ”Kultaisen Graalin järjestö” (The Order of the Golden Grail), sekä lisäksi kauniita lauseita omistautumista Maan elävälle Hengelle, Jumalan rakkaudelle, Pyhälle valolle sekä elävän Kultaisen Graalin virtaukselle. Olin hämmästynyt vastaanottamastani viestistä, mutta halusin ymmärtää sitä syvällisemmin. Ymmärsin, että syvemmällä tasolla järjestöä voisi nimittää ”Elävän Graalin järjestöksi”, koska se korostaa elävöittämistä, uutta elämää ja elävää Henkeä. Syvennyttyämme muutaman päivän ajan innoissamme visioihin ja ideoihin, huomasimme, että järjestön takana on eräänlainen neuvosto, joka muodostuu mm. Pyhästä Fransiskuksesta, Mestari Kuthumista, Lady Nadasta, ja Maailman Äidistä. Huomasimme myös, että aloitteen järjestön syntymisestä on tehnyt Mestari Kuthumi, uuden maailmanimpulssin ja uuden maailmanuskonnon pääorganisaattori. Asger Lorentsen, Syyskuu 2001 Seuraavaksi: Kenelle kultaisen graalin järjestö on tarkoitettu?
|